Homman nimi

No niin, vihdoin ja viimein sain tämän blogihomman alkuun. Olen miettinyt ja tutkinut tätä elämää syvällisemmin nyt noin kymmenisen vuotta. Huomasin tarvitsevani jonkin kanavan (muun kuin lähipiiri) purkaakseni näitä kaikkia ajatuksia, jotka käsittelevät kaikkia mahdollisia asioita, joista olen tullut tietoiseksi kehdon ja haudan välillä sekä ennen kehtoa ja haudasta eteenpäin. Lopullisena päämääränä on kaikkien asioiden todellinen luonne, eli totuus. Lopullista totuutta ei voi kuitenkaan koskaan saavuttaa, koska tietoa on loputtomasti, muttä tätäkin asiaa käsittelen sitten myöhemmin. Mikäs sen parempi ja helpompi paikka olisi näitä ajatuksia purkaa kuin tämä internetin ihmemaailma :)

Tänne aionkin ruveta suoltamaan kaikkea mitä mieleen tulee erityisesti sen takia, että mielestäni tämä ihmisten nykyinen maailma ei toimi edes väkisin ja siitä seuraa paljon “ongelmia” kaikelle elävälle ja elottomalle tällä planeetalla. Toivon mukaan asiat, joita tulemme käsittelemään täällä auttavat meitä kaikkia kehittymään henkisesti ja ruumiillisesti paremmiksi versioiksi tästä nykyisestä melko alkeellisesta työkalusta, jota myös kehoksi/ruumiiksi sanotaan. Aion käsitellä asioita, jotka ovat arkoja meille ja varmasti jokaiselle löytyy se arka aihe, josta tunteet kuohahtaa (rakkautta ja vihaa sekä siltä väliltä). Reaktiot eivät ole kuitenkaan mikään “paha” asia, vaan täysin luonnollisia ja niistä alkaa muutos, JOS niitä oppii käsittelemään ja ymmärtämään. Tarkoitukseni ei ole loukata ketään tai mitään tieten tahtoen, vaan haluan aina, että kaikilla ja kaikella asiat menisivät parempaan suuntaan ja että esim. jokainen ihminen tällä pallolla olisi onnellinen/viisas/taitava siinä mitä haluaa ja tykkää tehdä.

Olen ottanut tehtäväkseni palvella muita pyyteettömästi kaikessa missä vain pystyn. Esim. jos hallusani olisi miljardien arvosta rahaa (raha = yt = yksikköä tyhjää = esim. Suomessa nykyisin euro) lahjoittaisin sen kaiken teille, jotka sitä oikeasti tarvitsisitte ja luonnonsuojeluun sekä hyväntekeväisyyteen yms. Itse en tarvitse paljoa rahaa/materiaa ollakseni onnellinen, joten mieluummin annan sen ylimääräisen toisille. Toiseksi en pyri ottamaan elämää vakavasti, vaan yritän suhtautua siihen mahdollisimman rennosti, iloisesti ja kiitollisesti, koska millään ei ole mitään väliä. Tästäkin lisää myöhemmin :)

Kirjoitan kaikista asioista niinkuin ne ymmärrän ja koen. En väitä olevani oikeassa asioiden suhteen, vaan varmasti olen myös yhtälailla väärässä (tarkoitan siis sillä yleisellä tasolla, jolla ihmiset oikean tai väärän ymmärtävät). Enkä kehota ketään uskomaan mitä kirjoitan, vaan kehotan kaikkia muodostamaan ihan oman käsityksensä asioista mietiskelyn, tuntemisen ja tutkimisen kautta ilman, että pidätte/uskotte toisten kirjoituksia/puheita oikeina tai väärinä. Pyrin ainakin antamaan virikkeitä uusille ajatuksille, jotka olisivat entistä lähempänä totuutta, eli asioiden todellista luonnetta.

 

NYT:

Sota mainosbotteja vastaan alkanut. Piti ottaa kommentit pois päältä, kun tuli lähes 25 000 mainosbottiviestiä.. kunnes keksin jonkin ratkaisun niiden estoon.

 

 

Terveisin

Tuukka Mäkiranta